Heissan taas!
Pari viikkoa taas hurahti ilman että ennätin kotikoneelle muuta kuin posteja lukemaan.
Mutta tässä viimein muutama kuva menneiltä viikoilta.
6.5.2009 Sindi ja Siiri Marjaniemessä
Tavattiin piskuinen ja erityisen reipas heeler-pentu Siiri Marjaniemessä. Koirat saivat juosta ja painia nääntymiseen asti ja välillä piti ottaa pientä aikalisääkin, jottei aivan villiinnytty. Aikamoisen kiva tapaus tämä pikkuneiti.
Äitienpäivän Sindi vietti Sarin hoivissa nypittävänä ja tuntien kuluttua meitä odotti niin hieno koira ettei meinannut tuntea.
11.5.2009 Siistitty koira
Viime lauantaina pakattiin koira autoon jo aikaisin aamulla, määränpäänä Tampere ja jännityksellä odotettu pentunäyttely. Jälkeenpäin voi sanoa ettei se niin kauheata ollutkaan. Paljon tuli oppia vastaisuuden varalle ja kiva oli nähdä myös kaikki sisarukset ja koirien omistajat kerralla.
Sindi tuli kakkoseksi (jossain) ja sai kunniapalkinnon. Lisäksi jäätiin odottamaan kasvattajaryhmään menoa, jossa oltiinkin hienosti kakkosia (Masi, Tonttu, Sindi ja Sisca). Loistavan hieno sää osui koko päiväksi, joten pitkähkö odottelukaan ei niin haitannut. Siia vielä osallistui lapsi ja koira- "kisaan", josta hyvää oppia jatkoon. Jospa vaikka saisin handlerin jatkoon.... Anskun blogista löytyy tarkempaa infoa sijoituksista ja muista kun minä en oikein ymmärrä....
16.5.2009 Pöydällä tarkassa syynissä
16.5.2009 Sindi ja Boris
16.5.2009 Sisca, Sindi ja Sisi
Kommentit